

- Musiikki
Tätä olette pyytäneet ja nyt se toteutuu!
Raswaa koneeseen vol.2! – pumppu pamahtaa lokakuussa pohjoisille leveysasteille. Pate Mustajärven kipparoima kokoonpano astuu Oulun Tullisalin lavalle perjantaina 10.10.2025.
Liput tulevat myyntiin perjantaina 8.8. klo 9.
Ajatus Popedan vuonna 1980 julkaistun Raswaa koneeseen -levyn ympärille koostetusta keikasta sai alun perin alkunsa albumin taannoisissa kultajuhlissa. Paikalla olivat Mustajärven lisäksi levyllä soittaneet Risto “Eebo” Lehtinen, Ari “Jatsi” Puukka ja Kai “Teinitornado” Holm. Helmikuussa 1986 menehtyneen kitaristi Arwo Mikkosen puolesta kultalevyn vastaanotti hänen poikansa Matti Mikkonen.
“Joku siinä kahvinjuonnin lomassa heitti, että olispa mahtavaa nousta vielä kerran samalle lavalle. Kun kuva kultajuhlista julkaistiin somessa niin samansuuntaisia kommentteja alkoi sadella faneilta”, kertaa Mustajärvi.
Ainoaksi kaavailtu yhteiskeikka Tampereen Olympiassa myytiin loppuun 11 minuutissa. Toiseen keikkaan taivuttiin fanien pyynnöstä. Se myi loppuun seitsemässä minuutissa. Huolellisen tuumaustauon jälkeen päätettiin tehdä vielä kaksi keikkaa ja toteuttaa ne ajan hengen mukaisesti legendaarisissa 80-luvun nostalgiaa hohkaavissa keikkapaikoissa, Juvan
Kaarihallilla ja Köyliön Lallintalolla. Juvan keikka myytiin loppuun vuorokaudessa.
“Sitten alkoi sadella viestejä erityisesti pohjoisesta. Sinne toivottiin kovasti keikkaa, ja nyt viimein saimme kalenterit sille mallille, että Oulussa nähdään lokakuussa”, kertoo Mustajärvi.
Luvassa on kunnon pläjäys 80-luvun nostalgiaa, kun Raswaa koneeseen vol.2! päräyttää ilmoille puolitoistatuntisen ehtaa ja alkukantaista popedarokkia. Setissä kuullaan Raswaa koneeseen! –albumi kokonaisuudessaan sekä muita vuoden 1980 ja 1981 keikkasettiin
kuuluneita kappaleita.